Olen päässyt taas vihersmoothieiden makuun. Smoothieita olen kyllä juonut, mutta tajusin pari päivää sitten, että olin livennyt vihersmoothieista marjaisiin kermaherkkuihin. Hmph. Mutta nyt voikukanlehdet ovat kasvaneet jo sormenmittaisiksi, ja olen heitellyt niitä ahkerasti smoothien sekaan. Ja kyllä maistuu hyvältä! :) Kourallinen voikukanlehtiä (puhtaalta kasvupaikalta), pari sellerinvartta, mustikoita, banaani tai appelsiini. Mm!
Ne tasaiset voikukanlehdet ovat salaatteihin sopivia, röpelöiset ovat vähän kitkeriä. Smoothiessa ne tosin menevät.
Ja voihan KESÄ! Ja juoksu!
Toissapäivänä lenkillä tuntui, että tahtoisin juosta ikuisuuden! Euforia oli aika käsittämättömän suurta ja kävelin ympäri pihaa lenkin jälkeen suu korvissa kuin hölmöläisellä. Sitten piirtelin sydämiä treenivihkoon ja harkitsin Naisten Kymppiä.
Sovittiin Miriannen kanssa, että osallistutaan Naisten Kympille ensi vuonna. Jesh! Ehkä jo tänä vuonna loppukesästä osallistun jo johonkin kisaan, mutta saa nähdä. Ainakin juoksu maistuu nyt uskomattoman makealta - se ei koskaan tuntunut tältä, kun juoksin tietämättä aiheesta tarpeeksi.
Jossain haastattelussa kirjoitettiinkin siitä, miksi ihmiset kuvittelevat voivansa lähteä juoksemaan noin vaan, tietämättä aiheesta mitään - eihän kukaan aloita tennistäkään tutustumatta ensin lajiin. Ihminen on kyllä evoluutiohistoriansa aikana ollut nimenomaan juoksija, mutta let's face it - geeniperimä ei anna ihan kaikkea tarvittavaa tietoa. Aloittelijoiden nivelrevähdysvaivat sen jo todistavat.
Mutta siis. Sykemittari ja oikea juoksuohjelma sekä matalalta tasolta lähteminen pelastivat minut totaalisesti. :) Nyt jo ihmettelen, mitä järkeä viime kesänä olikaan juosta henkihievereissä sitä samaa 6km lenkkiä samalla tahdilla, sykkeen ollessa siinä 180-190 paikkeilla... Ja sit mietin, että miksi tämä on niin kamalaa, ja että miksi kuntoni on niin huono. C'mon girl.. ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti