Yksinkertaisesti

Ihana päivä. 

Mielen valta ylitse kaiken muun.

Kaikki on suhteellista, ja kaikki se suhteellinen erittäin hyvin suhteutettuna on silti riippuvainen ihmisen omasta pääkopasta ja siellä tapahtuvista kemiallisista reaktioista - vai liittyikö ne jotenkin fysiikkaan? Kuitenkin, nuo kytkökset, sähkökemialliset reaktiot, ne määrittävät meidän elämää niin monella eri tavalla. Peloilla, muistoilla, kokemustemme varastoinnilla.
Jotkut puhuvat yhteiskunnan ja median vaikutuksesta. Kulttuurimme luomus, sitäkö olemme - vai luommeko me kulttuuria? Kumpi määrää kumpaa, vai onko kyseessä sittenkin symbioosi noista kahdesta?

Tämä näkyy yhtälailla myös suhteessamme omaan vartaloomme. Kaikessahan, niin laihdutuksessa kuin sen upean suklaapatukan syömisen hyväksymisellä on kyse vain siitä, miten me näemme oman kehomme, itsemme - ja hyväksymmekö sen. Sellaisenaan.
Tätä olen pohdiskellut jo jonkin aikaa. Tiesin olevani lihavampi kun aloitin tämän elämänmuutoksen, mutta tarkoittiko se etten ollut sinut itseni kanssa?

Olen ainakin yrittänyt hyväksyä. Eri asia, olenko onnistunut.
Ja olenko onnistunut nytkään? Olen tyytyväinen, kun olen saanut positiivista kommenttia laihtumisestani. Mutta tarkoittaako tämä, että ihannoin langanlaihuutta? Vai voisinko olla tyytyväinen maharöllykkään?

Kyllä, olen laihtunut siitä, mitä viimeksi tänne olen kirjoittanut. En paljoa, mutta jonkin verran. Ei, en ole pahemmin harrastanut liikuntaa. Pari kertaa kaverin pitämässä keppijumpassa, kokeiltiin zumbaa, olen käynyt kävelemässä ja nämä kaikki on tapahtunut noin kuukauden sisällä. En vain ole pystynyt olemaan aktiivinen, mistä syytän kiireitä. En tunne tämän takia oloani hyväksi - kun ei ole päässyt liikkumaan, olo on kuin tunkkainen.
Mutta syytänkö itseäni?

Kyllä, tuhosin juuri kolmannen purkin suklaajäätelöä tänä viikonloppuna. Yhteensä perjantaista sunnuntaihin 2 litraa jäätelöä, ja jokaikinen millilitra siitä oli suklaista.
Se onkin ainoa "paha", mitä olen itselleni hyväksynyt. Ja kuten eciran kanssa naurettiin puhelimessa, voihan jäätelön ajatella olevan terveellistä: vähemmän säilöntäaineita kuin esimerkiksi karkissa ja siinä on maitoa - kalsiuminlähde.
Kalorimääristä ei puhuta.

Koko homman pointti on siis se, että hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on. Lenkkeilystä ja urheilusta ei pitäisi tulla rangaistus tai suoritus vain ulkonäkönsä eteen. Sitä pitäisi tehdä oman itsensä vuoksi, koska se on jotain mistä tykkää. Jotain, mistä nauttii.
Ja jotenkin ikuisena positiivisena ihmisenä, olen varma että jokainen löytää sen oman liikuntamuodon.
Koska vaikka ei sitä tekisi ulkonäön vuoksi, on se ihanaa harrastaa liikuntaa, kun sen vaan tekee oikeista syistä. Kun hyvänolon hormonit jyllää liikuntasession jälkeen... Grau.

Btw, alkoholittomuus loppuu tasan viikon päästä - vaikka sinne Skotlantiin ei ehkä päästäisikään tuhkapilven vuoksi.

Yoga all day long

Ihmisen paradoksi.

Löysin itseni miettimästä kesken työpäivän sitä, kuinka mukavaa olisi, kun ei olisi pääsykoelukuja, töitä tai kiirettä. Voisi vaikka joogata viisi tuntia päivässä, jos huvittaa.
Sitten sanoin STOP.
Juuri tuota tekemättömyyttähän minä lähdin karkuun monen tuskaisan kuukauden jälkeen.
Päätin rakastaa yhtä asiaa joka päivä. Löytää joka päivästä vähintään yhden spesiaalin olotilan tai ajatuksen. En voi koskaan olla tyytyväisempi kuin juuri nyt, sillä mitään muuta kuin tämä hetki ei ole.

Loman aikaan kiroaisin tekemättömyyttäni. Joten nyt nautin. Pääsykoepaineita on tiedossa vain 11.5. saakka, toisin kuin monella muulla. Minä olen onnellinen, en vain sano sitä, vaan se on totta. :) Heps, tässä hetkessä ollaan, tästä nautitaan, tätä eletään.

Geenit vai kunto?

Jos joku pyytäisi minua arvioimaan kuntotasoni, sanoisin, että se on hyvä. Siitäkin huolimatta, että olen skidistä saakka ollut se, joka muuttuu ensimmäisenä litimärän ravun näköiseksi hikoillessaan. Varsinkin nykyään, kun olen liikkunut säännöllisesti yli puoli vuotta, uskon kuntoni olevan hyvä. Mutta on pari asiaa, joita en lakkaa ihmettelemästä virallisissa kunto-neuvoissa ja oppaissa, jotka neuvovat kuinka kunto kohoaa ja mitä vaikutuksia liikunnalla on.

Vaikuttaako liikunta todella kaikkiin samoin? Tässäpä esimerkkejä.

Maksimisykkeeni ei ole muuttunut, vaan jos vedän äärirajoilla, se huitelee parissasadassa.

Toisekseen, pyöräilykuntoni ei ole muuttunut yhtään. Se vaan ei ole kasvanut, se ei ole muuttunut vuosien varrella mitenkään, olin sitten hyvässä fyysisessä kunnossa tai en. Tätä en jaksa ymmärtää. Samasta syystä olen inhonnut pyöräilyä: minulle jo muutama kilometri on oikeasti todella raskasta liikuntaa. Kuntoon ei ole vaikuttanut juoksuharrastus tai muunkaanlainen rasitus. Pyöräily tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä, rankemmalta kuin mikään muu laji.
Ja minä en edes pyöräile kovaa.

Voiko se olla niin, etteivät "kohota kuntoasi" -oppaatkaan tiedä ihan kaikkea? Mitä jos minulle alakropan rankka treeni yksinkertaisesti on paljon raskaampaa kuin muille? Mitä jos tietynlainen liikunta ei vain sovi minulle: joko minulla on enemmän lyhyen matkan juoksijan lihassoluja tai sitten hapenkulku toimii jotenkin muuten.
Sama ilmiö pätee toisinpäin: silloinkaan kun en treenannut selkälihaksiani, luulen, ne olivat paremmassa kunnossa kuin monilla jumppareilla. Testattu lihaskuntosarjoissa.
Fyysisiä eroavaisuuksia on kaikissa. Voisiko olla tässäkin? Vaikka kuinka jankutetaan että rasittamalla itseään kunto kasvaa, niin... pyöräily on minulle mammuttimainen kysymysmerkki.

Näin minä LIIKUN !

Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan, liikunta tuntuu olevan tasapainoinen osa elämääni. Tämä johtuu ehkä siitä, että tällainen säännöllinen rutiini on ollut mukana elämässäni viime elo/syyskuusta saakka. Välillä on ollut viikon tai kahden taukoja tai "löysempiä jaksoja", mutta muuten tahti on ollut aika mieleinen. Sen seurauksena tulokset alkavat myös näkyä, mikä motivoi kyllä aika paljon.

Olen aina ollut nopea kyllästymään. Juoksuharrastus alkoi tuntua pakkopullalta nopeasti, saman kotijumpan tai pilateksen jyystäminen menetti hyvää mieltä tuottavan piirteensä. Ilman ohjausta on liian helppo tehdä asiat helpoimman kautta tai sanoa itselleen, että olenhyvänäineienää, lopeta jo. Ohjatuilla tunneilla samaa ei tule tehtyä: kun tunnille on menty, se tehdään loppuun. Näin ajatukset eivät jää junnaamaan ja toisaalta myös olo on paljon iloisempi, kun keskeyttäminen ei tule mieleen.

Viime aikoina olen liikkunut näin:
3 tai 4 kertaa viikossa tunnin ohjattu jumppa. 
* 30-40 minuuttia aerobista, 30-20min lihaskuntoa ja lyhyet venyttelyt.
Joka aamu 10-15 min jooga
* ihan vain siksi, että tämän ansiosta hartiat pysyvät suht hyvässä kuosissa, keho saa aamusta asti happea ja veri lähtee kiertämään
1 krt 60 min Jari Love- video, tai zumbalämmittelyt ja Jari Love niin että yht. tunti, tai minilämmittelyt ja Ylen jumppa.
Eli aika lailla tasan 4 kertaa viikossa. Joskus sitten vielä kävelyillä käyntiä. Kävely-hölkkäyhdistelmää voisi toki kokeilla, mutta on jännä juttu, että esimerkiksi kävelyharrastus ei miellytä mua yhtään. Ns. powerwalk alkaa ahdistaa ja salpaa hengen ja tekee yksinkertaisesti pahaa. Mieluummin vaikka hölkkään tai tanssin.

Syy sille, miksi kirjoitan tämän on se, että olen vihdoin oppinut myös antamaan anteeksi. En pakota itseäni ti-ke-to jumpista keskiviikkona liikkumaan, jos ei töiden jälkeen vaan jaksa. Sitten jumppaan kotona, mutten moiti itseäni jos sekin jäisi väliin.

Lihakset ovat kyllä kehittyneet aika paljon. Sen huomaa, ja siitä olen iloinen. Myös lihaskuntoliikkeet tuntuvat joskus jopa euforisilta, kun lihakset ovat kehittyneet näin. Mutta 6packia mulla ei tule näkymään, siitä pitää huolen ystäväni kermajäätelö! ;) Mutta pointti on se, että.. mulla on hyvä olla liikkumisteni kanssa. Mielessä ei ole sellaista raskautta, jota ennen saattoi olla ennen lenkkiä, sen aikana, ja tavallaan myös jälkeenkin ("noh, oli pakko tehdä se ja tein sen" mutta silti joku osa mielestä sanoi aika usein, että oliko tämä mielen hyvinvoinnin kannalta ok).

Olen myös oppinut luottamaan kroppaani. Siihen, että se sanoo, mitä tarvitsee. Jotkut treenikerrat ovat täysin surkeita ja tuntuu, ettei elimistö vaan tee yhteistyötä joko yhdessä liikkeessä tai koko tunnin aikana. Toisina hetkinä tuntuu hyvältä tehdä pumppaukset tavallista nopeammin, ja joskus koko treeni sujuu niin hyvässä fiiliksessä, ettei tosikaan.
Luottamuksen toinen puoli on se, etten enää tunne pettäneeni itseäni jos olen viikon ilman treeniä mummon vehnäpullien äärellä. Keho ei välttämättä loppuviikosta ole iloinen, mutta se toimii yhä, ja on sen viikon jälkeen valmis palaamaan - hitaalla temmolla - takaisin liikkumisrytmiin.

Tänään olin tunnin Michael Jackson- teemaisessa jumpassa. Nyt on hyvä upota pääsiäisen viettoon! Teen ison hedelmälautasen ja menen katsomaan Housea. Pääsiäispäivien aikana varmaan käyn kävelyillä, ja ehkä jumppaan kerran alle tunnin, ja se on ok. Se on täydellisen, mahtavan ok.