Koukussa liikuntaan

Hannan blogi on vaan paras. Äsken tunsin syvää, Hannasta riippumatonta, vihaa. Nyt hymyilen kuin Hangon keksi, taisin jopa tirskahtaa. Ah. Kyllä tämä rusentunut varvas tästä paranee ja paluu juoksukenkiin onnistuu.
(Eilen kuopaisin asfalttia apinanvarpaallani kesken liitopallo-matsin. Töppövarpaiset äiti/siskoni plus siskonpojat eivät uskoneet alun perin kun sanoin, että se nyt vaan on niin, että näin pitkät varpaat jäävät alleni kun liikun. Olisi pitänyt luottaa kokemukseen, joka kertoi kömpelyystasosta mokomia näppylänkokoisten varpaiden omistajia paremmin.)

Anyways, hymyilkäähän tekin Hannan kanssa:

"1h 40 minuuttia meni aikalailla kivutta, sitten alkoi sattua alavatsaan, varpaaseen, olkapäähän, polviin ja takareiteen. Tieto siitä, että kotiin oli vielä pitkä matka, pakotti unohtamaan kivun ja jatkamaan matkaa. Taskusta löytyi rusinoita. On se uskomatonta miten hyvältä voivat maistua rusinat tuossa vaiheessa lenkkiä. Viime syksyn Espoon puolimaratonilla meinasin pysähtyä etsimään maahan tippunutta rusinaa, rusinan markkina-arvo kun hipoo taivaita 15 kilometrin taipaleen jälkeen. Riski napata suuhunsa jotain muuta pientä ruskeaa oli sen verran suuri, että jätin rusinan ja jatkoin voivotellen matkaa."

- - - 

"Tähän verrattuna jokainen ennen tapaamani ylämäki menetti merkityksensä. Ylämäki on vasta sitten ylämäki, kun noustaan 1600 metristä 1800 metriin ilman autoa. Pakotin itseni juoksuaskeliin, vaikka tuntui että hölkkäsin yhdessä ja samassa paikassa. Paikalliset hymyilivät kun näytin joltain isolta mustalta kolibrilta suhistessani siinä paikoillani."

- - - 

"Kysyin mieheltäni, että miltä näytän juostessani. Hän vastasi, että ehkä ihan vähän banaanilta. En kysy siltä enää koskaan mitään! Koitti sitten tietty perua puheitaan kun sain lievän raivokohtauksen. Turhaan yritti, loukkaannuin syvästi. Oikeasti näytän tietty näytän mustalta pantterilta juostessani, en suinkaan miltään etelän hedelmältä."

- - - 

"3-2-1 ja menoksi. Päädyimme juoksemaan toisen tiimin edellä. Ettepä arvaa, miltä tuntuu juosta, kun kuulee takanaan kahdet askeleet ja pelkää koko ajan, että milloin ne menee ohi. Katselin lentokoneita ja leikin, että Christian oli Scofield ja olin sen pakokumppani. Takanamme tuli siis leikisti virkavalta. Läähätin kuin Lassie. Näin kovalla sykkeellä ei onneksi mennä kovinkaan usein meidän treeneissä. Kuulin kisan jälkeen, että läähätykseni oli kyllä kuulunut hyvin sinne virkavallalle asti."

- - - 

ARGH! Siis ihan mahtavia nämä! Jos juoksemisesta saa aikaan näin hauskaa tekstiä, se on kuulkaas kaiken tuskan arvoista ihan vain siksi.