Tammikuun haaste.

Kaikki lähti tästä: Lihaton tammikuu.
Olinhan jo pitkään ollut kiinnostunut kasvisruokavaliosta, vaikka lihaa ja eritoten kanaruokia niin kovasti rakastankin. Siskoni on ollut jo vuosia kasvisruokavaliolla ja muutama ystävänikin ovat vannoutuneet välttämään ruokavaliossaan lihaa. Heiltä olen saanut kuulla muun muassa liivatteesta, ja siitä mitä kaikkea ällöä se itseasiassa onkaan - lisäksi olen käynyt jo aikaisemmin lukuisia keskusteluja ruokavalion ilmastovaikutuksista, eettisyydestä ja esimerkiksi proteiinin metsästyksessä kasvisruokavalioisena.

Joten nähdessäni kyseisen tammikuun tapahtuman facebookissa, päätöksen tekemiseen ei kulunut hirveän kauaa. Kuukausi ei ole pitkä aika, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä kokeillakseni kaikkea sitä, mitä kasvisruokavalioisena tulee eteen: kouluruokailut, kauppareissut, ruoanlaitot... Soijarouheet, tofu, jääkaappi täynnä "pupun ruokaa" ja ruoan "maustamisongelmat".

Nyt lihaa ei ole kurkusta alas solahtanut 9 päivään, ja hyvältä tuntuu. Tämä ei ole vielä aiheuttanut hankaluuksia edes krapulassa - tähän mennessä vaikeinta oli olla lihaa syövien vanhempieni luona, jolloin käsi meinasi hakea ruokapöydän antimista sen meetvursti - viipaleen tai kinkkusuikaleen leivän päälle.

Ja suorastaan rakastuin kasvislasagneen, jonka valmistimme yhdessä ystäväni kanssa. Reseptiä tulen vielä vähän muuttelemaan ja parantelemaan, minkä jälkeen ehkä jaan sen teidän kaikkien kanssa...

Otetaan suurella ilolla vastaan myös teidän hyväksi kokemianne kasvisruoka - reseptejä!

Ei mitä tahansa kauneuden vuoksi.

En halua enää sitä muovimäärää minun kylpyhuoneeseeni minun toimestani.
Kaiken lisäksi olisi ihanaa, jos kaikki kosmetiikkani olisi luonnonmukaista - eläinystävällistä, luontoystävällistä, käyttöystävällistä. Ei eläinkokeita, turhia kemikaaleja, ja pakkausmateriaaleja voisi uusiokäyttää.

En siis pelkästään ole tyytyväinen siihen, etten enää värjää hiuksiani ja siten vähennä hiilijalanjälkeäni.
Niinkuin edellisestä merkinnästäni on nähtävissä, kylpyhuoneeni pursuaa muovia.
Ja muovin kierrätettävyys tänä päivänä ei vielä ole sitä, mitä sen pitäisi olla. On se jännä, miten metallien ynnä muiden kodinjätteiden kierrätys on järjestetty, vaikka näitä materiaaleja kertyy jätteeksi talouksissa normaalisti vähemmän kuin muovia.

Anyway, kun tällä hetkellä omistamani kosmetiikka on loppunut, en enää osta tilalle sitä samaa mitä ennenkin - vaan korvaan tuotteet luonnonkosmetiikalla.
Millä, mistä?
Tämä kohta on vielä vähän auki.

Mutta ensimmäisellä tiedonhakuryritykselläni rakastuin jo tuntemaani The Body Shopiin. Ja eritoten tähän erityiseen lauseeseen heidän periaatteissaan:
Kaikki The Body Shopin muovipakkaukset voi palauttaa The Body Shopin myymälöissä oleviin keräyslaatikoihin (The Body Shop).
Lisäksi tuotteita ei testata eläimillä.
Luonnonmateriaalien laita?

Ottaisivatkohan he vastaan minun vanhan ripsiväripurtilon, joka tosin ei ole heiltä ostettu?
.. Miksei? Pitää kokeilla.

Jyväskylästä Body Shop löytyy keskustan kauppakadulta, Sokoksesta.

Puute kierrätyksessä.

Hippimiriannen kierrättää mahdollisimman paljon. Hän lajittelee metallit, biojätteen, kartongin, paperit, lasit, ja vie pullot (pantittomatkin) takaisin kauppaan. Hän käyttää sanomalehdet uudestaan biojätebusseina, pahvirullat ja munakennot biojätteestä syntyvän kosteuden imijänä biojätepussin pohjalla ja kaikki leipäpussitkin uusiokäytetään mahdollisimman pitkään. Hippimiriannen on pari kertaa ähkinyt opiskelija-asuntolan roskakatoksessa, kun hän on lajittelupoliisina korjannut huolimattomien opiskelijoiden tekemiä lajitteluvirheitä, ja kämpillä hän on korjannut kämppiksen tekemät lajitteluvirheet.

Hippimiriannen inhoaa virallisesti muovia.

Ja sitä muoviahan riittää! Muovipussit, ruokapakkaukset, kosmetiikan tuotteet, pakkausmateriaalit.. Vilkaisu kotitalouteen, ja muovia ei voi välttää näkemästä.
Vilkaisu meikäläisenkin kylpyhuoneeseen saa hippimiriannen värähtämään surusta. Kosteusvoidepurkki, silmänympärysvoiteet, ihonpesuaineet, shamppoot, hoitoaineet, meikit, lakkapullot.. Kaikki muovia.
Kaikkein pahinta on, että kaikki se menee sekajätteenä kaatopaikalle, eikä sitä hyödynnetä.

Tiskipöydälläni odottaa tällä hetkellä tyhjä fetapurkki, hunajapurkki sekä ketsuppipullo pelkästään sitä, että onnistuisin keksimään niille jotain uusiokäyttöä.
Tai vielä parempaa.
Mahdollisuuden kierrättää ne.

Pikaisen googlettamisen jälkeen on selkeää, että miriannen ei ole ainoa, joka tätä on pohtinut.
Yllätyksekseni pääsin kuitenkin toteamaan, että muovin kierrättäminen on oikeasti mahdollista
- se ei vain oikein vielä toteudu kotitalousjätteiden kohdalla, mutta sentään teollisuudessa tätä tapahtuu jo jonkin verran.
Muovin kierrätys on löytämieni sivujen mukaan ongelmallista eritoten sen epäpuhtauden vuoksi (useita eri muovilajeja).
Kuitenkin muovia voisi käyttää energijätteenä (Energiajäte).
Alan jo rohkaistua. Mitä enemmän googletan, sitä positiivisemmalta tulos näyttää - usean muovilaadun kierrättäminen on mahdollista!
Pitäisi vain löytää muovin keräyspiste, olla varma että muovin laatu on oikea (ei PVC-tä), ja taas luonto kiittäisi.

Toinen googlettamiskierros ei ole yhtä innostava.
Jyväskylässä ei näyttäisi olevan muovin keräyspistettä. Kaupungin internetsivuilla ohjastetaan laittamaan muovit kuivajätteeseen, jota ei uusiokäytetä.
Kierrätysinfo ei löydä Jyväskylästä paikkaa muoveille.

Alan jo melkein masentua. Näin itseni viemässä hunajapurkkia suoraan Korpilahden hunajatilalle, fetapurkkia ja muita säilöisin kuin mummo kaapissani ja yrittäisin käyttää niitä säilömiseen, kukkaruukkuna ja muuhun. Ketsuppia vissiin pitäisi ruveta itse tekemään, jotta saisin ketsuppipullolle käyttöä.
Ja entäs ne uudet, tulevat purkit?

Mutta auttaisiko sittenkin Suomen Uusiomuovit Oy?
Heillä on yhteyshenkilö ja keräyspaikka Jyväskylässäkin.
Muovilaadut voisivat kylläkin taasen tulla ongelmaksi. Ehkä he hyväksyisivät ketsuppipurkin?

Ja muovipussit voi kierrättää! Valitettavasti kierrätykseen tuntuvat käyvän vain esimerkiksi kauppakassit, kun taas leipäkassit, minigrip-pussit etc. eivät ole materiaalinsa takia soveliaita kierrätettäväksi.
Ainakaan vielä.
Jos kiinnostuit, kannattaa vilkaista, missä on itsellesi lähin pussinkeräyspiste pussit kiertoon - sivulta. Minun on Seppälässä, K-marketissa. Hyvä Kesko!

L&T:llä on myös jotain muovin keräystä, myös Jyväskylässä. Taas, muovilaadut.. Mutta ehkä kuitenkin jotain?
Jos he kerran pystyisivät käyttämään muovia sen lämmönmuodostuksen takia hyvin polttoaineena..
Miksi keräyspisteitä ei ole enempää?

Ehkä minun olisi kuitenkin oltava tyytyväinen. Absoluuttisen "Ei muovinkeräystä" sijaan sain "ehkä" vastauksia...

Luonnollisuus kunniaan

Minusta on tulossa ekologisuuteen pyrkivä hippi. Vai mikä olisikaan oikea nimitys minulle, joka ei halua heittää mitään menemään, jonka suurin osa vaatteista on muilta saatua, joka yrittää pohtia uusiokäyttömahdollisuuksia roskille eikä halua enää värjätä hiuksiaan kemikaaleilla taikka syödä einesruokaa?

Ei sillä, että einesruoka olisi ollut minulle "ongelma". Eivät ne oikein koskaan ole minulle maistuneet erityisen hyvin, mutta eritoten viime kesänä niitä tuli mussutettua töissä lounaana, kun en kovin usein muistanut kantaa leftovereita eväinä kotoa. Vaikka roiskeläppäpizzoihin liittyy hyviä muistoja lapsuudesta (äidinäidin luona vieraillessa tuli aina perinne, että käytiin kaupasta hakemassa roiskeläppäpizzat, mitkä nautittiin mummolassa koko naisporukan voimin), ei siitäkään huolimatta niitä tule ikävä.

Niinpä tein itseni kanssa henkisen sopimuksen muuttaessani Jyväskylään: en osta enää einesruokaa. Ei, vaikka koulusta tullessa väsyttäisi ja olisi huutava nälkä, ja jääkaappi tervehtisi vain valollaan.
Kun sen oman ruoan tekemiseen ei edes mene niin kauaa! Ja voin olla varma, että ruokaani ei ole tungettu ylimääräisiä säilöntaineita, väriaineita ja muuta E-koodillista höskää.. Ellen aivan väkipakolla ruokaani tunge aineksia, joihin niitä on lisätty.
Oman ruokani tekemällä voin ainakin säädellä sitä kemikaalimäärää helpommin.
Ja kappas! Ruokaan ei kulu niin paljoa rahaa, kuiva-aine kaapissa on aina jotain mussutettavaa ja itsellä on muikea fiilis.

Niin, ja ne hiukset. Ecirasta inspausta saaneena päätin lopettaa hiustenvärjäämiskierteen. Tähän toisaalta vaikutti myös australialaisystäväni visiitti meillä kotona, koska vääjäämättä vastaavanlaisiin visitteihin, joihin ympätään mukaan vanhemmat, kuuluu vanhojen lapsuusvalokuvien plärääminen.
Ja kuinka ollakaan? Sieltä löytyi kuva hymyilevästä ujosta pikkutytöstä, jolla oli blondimmat hiukset kuin mitä minulla on nyt. Ja minun blondiväri on saatu purkista, kuin tuolloin väri oli saatu geeneistä ja auringosta.
Tilannetta kuvaa hyvin aussiystäväni hämmentynyt ilme - hän katsoi hiuksiani ja kuvaa moneen otteeseen, ja päästi ilmoille kysymyksen, jota minä oman pääkoppani sisällä samaan aikaan heittelin:
miksi värjään hiuksiani?
Loputtomat tutkimuksetkin, mitä googlettamalla löytää, kertovat karua kieltä värjäämisen haitoista: hiusten karheus, oman pigmentin poltto sekä mahdollisuus allergioiden lisääntymiseen. Lisäksi internetistä löytyy jatkuvia keskusteluja siitä, saako raskauden aikana edes värjätä hiuksia?
Mitä tämä kertoo teille? Pistetääs vähän happoja ja muuta kivaa mömmöä hiukseen.
Mitä vain kauneuden vuoksi.


Ensimmäinen kuva ei ole se, jota ystäväni tuijotti. Se oli ihkaensimmäiseltä koulupäivältäni, kun taas tässä kuvassa olen ehkä "hitusen" nuorempi. Vieressä kuva minusta viime toukokuulta, värjätyillä hiuksilla. Ja värierohan on .. suunnaton?
Selkeästi näen syyn siihen, miksi pitäisi mennä ostamaan väripurtilo kaupasta,
tai maksaa kampaajalle monta kymppiä...

Tottakai nyt juurikasvu näyttää tummalta. Sellaiselta ikävän maantienharmaalta. Mutta tiedän, että väri tulee muuttumaan, eritoten sitten kun aurinko pääsee vaikuttamaan omaan hiukseeni.
Nyt juurikasvu on ehkä noin kolmen sentin luokkaa, eikä näy normaalisti värjätyn latvan alta - muutama hyöty lyhyestä pörrötukasta. Suunnittelen, että joululomalla juurikasvu on jo sen verran pitkää, että voin käydä kampaajalla ja pyytää leikkaamaan värjätyn osan hiuksesta pois.
Sitten mä oon naturaali, eikä tarvitse enää yrittää selittää tuntemattomille, mikä minun oma hiustenvärini on - olenko luonnollinen blondi vai en, ha?
Lisäksi hiilijalanjälkeni pienenee jälleen. Ei enää pikkuväripurtiloita, veteen päässeitä ammoniakkikemikaaleja hiusvärituotteista minun osuudeltani!

Jos jossain vaiheessa kyllästyn omaan hiusväriini, saatanhan kokeilla luonnonmukaisia värjäyksiä. Kuten hennavärejä, teetä tai jopa sitruunaa.
Mutta nyt odotan vain innolla sitä, miltä omat hiukseni tulevat näyttämään.

Muusta hippiydestäni myöhemmin. Nyt teetä naamaan ja koulutehtävien kimppuun.

Kovin liikunnallista päivitystä.

Ehkä maalaistyttö oppii sittenkin pitämään kaupungista.

Nimittäin liikuntatarjonta on täällä aivan uskomaton! Koko kaupungin ytimessä sykkivät nuoret sydämet, jotka haluavat kehittää itseään niin henkisesti kuin fyysisestikin - ja se näkyy! On kuntosaleja, uimahalleja, erilaisia jumppia, liikunta-seuroja, lenkkipolkuja, salivuoroja, peli-iltoja.. Kansalaisopiston jumpista puhumattakaan!

Kun on tottunut juoksemaan vain lenkkipoluilla ja käymään kansalaisopiston jumpissa, Jyväskylä saa innostumaan.

Ja millä tavalla?

Esimerkiksi tällä viikolla olen polkenut tänne roudaamaani Orbitrekkiä muutamaan otteeseen, käynyt saman päivän aikana AaltoAlvarissa aamu-uinnilla uimassa kilometrin, vatsa-pakara - jumpassa hikoilemassa ja kuutamouinnillakin tuli pyörähdettyä. Tämän lisäksi tänään inspiroiduin lähtemään pimeään syysiltaan hölkälle.

Tähän tietenkin otetaan mukaan hyötyliikunta eli portaiden nousu (hissiähän ei käytetä kuin äärimmäisen pakon edessä) ja jatkuva pyöräily kaupungilla. Pyöräilykin täällä tuntuu ihan uudelta: mitä, minun pyörässänihän on vaihteet, joita pitää käyttää? Juankoskella polkiessa käytin aina joko 7 vaihdetta tai 6:sta, täällä noita vaihteita tulee vaihdettua maaston mukaan jatkuvasti - enkä vielä sitä oikein handlaa, mutta se alkaa tuntua jo tutummalta. Tämän lisäksi autojen seassa pyöräily aiheutti aiemmin pientä jännityksen poikasta - nyt siihen on jo melkein tottunut.

Ja pyöräillessä tulee aina hiki. TYKKÄÄN !

Kuten tästä kaikesta ilmenee, yritän tietoisesti muuttaa jälleen elintapojani. Tehokkaammin kuin aikaisemmin. Ja kuten kuvasta näkyy, lähtökohdat täällä Jyväskylässä ovat paremmat kuin mitä Juankoskella ja Korpilahdella, ja tätä todellakin aion käyttää hyödykseni!

Tavoitekin on muuttunut.

Enää se ei ole pinnallinen pyykkilautavatsa.

Motivoin itseäni ajatuksella, että kaikella tällä hauskalla liikunnalla pienennän DIABETEKSEEN SAIRASTUMISENI mahdollisuutta.

Jakku

Koin tänään (positiivisen) järkytyksen.
Muuttoa valmistellessani löysin jakun, joka on viimeksi sopinut päälleni lukioaikana. Viime syksynä muistan yrittäneeni ahtautua kyseiseen jakkuun, ja se ei mennyt ei mitenkään päälle. Oli turha kuvitellakaan, että olisin saanut käsivarteni mukavaan asentoon, tai vetoketjun päät edes koskettamaan toisiaan.
Tänään se sitten sujahti päälle. Vetoketjukin meni kiinni.
Onkohan kyseessä vain samannäköinen takki?

Vähän tiukkahan tuo on vielä masun kohdalla ja halausvara on kireähkö, mutta.. Takki on melkein käyttökelpoinen.
Olenko minä oikeasti noin sutjakassa kunnossa kuitenkin?
Tissien kohdaltahan tuo ei oikein istu. "Ylläri".

Unimaailma sekoittaa.

Näin viime yönä mitä kummallisinta unta.
Pikkaisen samankaltaisia unia on tullut nähtyä aikaisemminkin, mutta hitusen erilaisella sävyllä.
Unessani poltin tupakkaa. Aikaisemmissa vastaavissa unissa olen "herännyt" unessani ajatukseen, että mitähän pirhanaa sitä nyt tulee puuhailtua, kuinkahan kauan tätäkin on muka jatkunut? Miten minä tähän päädyin? Ja pienessä paniikinomaisessa hädässä on tullut heitettyä palava tupakka yleensä pois. Unessahan sillä ei ole vaaraa, vaikka tulipalokin syttyisi.
Viime yönä olin jollain tasolla ylpeä, että poltin punaista Malboroa. Minulla oli maxi-toppa, ja ilmiselvästi minut oli haastettu. Minun piti polttaa kyseinen aski omaan tahtiini, ja haastajani toivoivat minun jäävän nikotiiniin koukkuun. Itse olin aivan sata varma, että näin ei tulisi käymään, ja toivoin pystyväni osoittamaan sen.
Mutta se jännä kutina, mikä tuli kun otin tuon topan käteen, ja näin että siellä oli vielä viisi jäljellä. Se oli jonkinkaltaista mielihyvää. Ihan kuin se olisi ollut niin ihanaa polttaa noita.

Uneni ei koskaan kertonut, jäinkö nikotiinista riippuvaiseksi. Uneni yllättäen vaihtui.. ja lopputulos jäi epäselkeäksi.

Mutta koko tämän päivän olen ollut hämmentynyt. Kassalla istuessani ja tupakoita myydessäni tuo sama kihelmöinti on muistunut, ja yritän pohtia syytä.
Ei, en tule ikinä ottamaan moista haastetta vastaan, enkä itseäni moisella haastaisi.
Kaiken lisäksi tupakka maistuu pahalta. Sitä maistaneena tiedän.

Mutta ehkä olisi aika haastaa itseä taas uudestaan.
Ehkä mieleni kaipaa jotain vastaavaa? Vaikka pari haastetta on edelleenkin toteutumatta.
Kesäksi en päässyt bikinikuntoon. Ehkä muutan aikamääreen jouluksi?
.. Näitä jään pohtimaan. Ja olemaan vieläkin hämmentynyt ajatuksesta tupakka.