Liikunnasta tulee useimmilla kerroilla hyvä olo. Joskus on myös ääripääpäiviä, jolloin fiilis ei ole kovin hilpeä treenin jälkeen. Sitten on sellaisia treenikertoja, kuin tänään oli. Voisin kellua hyvän mielen hormoneissani loppuvuoden, kiitos, nam. :) Eli tänään aerobinen osuus miellytti ja sujui hyvällä, vaivattomalla hengittämisellä. Lihaskunto-osuus oli rankka, mutta lihakset kiljuivat ilosta, ja jopa viimeisten vatsarutistusten aikana koko kroppa skarppasi. Tunne oli mahtava!
Päätin myös laskea irti työpaineista. Takaraivossa jyskyttää koko ajan pelko siitä, etten ole tarpeeksi innovatiivinen. Mutta kuten minulle tolkutetaan, niin eiköhän pomo pidä huolen siitä, että työntekijä tekee tarpeeksi töitä! Varsinkin kun periaatteessa olen harjoittelija enkä todellakaan valmis toimittaja. Moni asia on toisin - minä en uutena saa juttuvinkkejä kuntalaisilta sähköpostiini tai saa vinkkejä muutenkaan vanhoilta haastateltavilta. Epäreilua! Mutta kuten sanottu, tästä huolehtiminen jääköön.
Nyt on siis huippuiloinen olo. Fiilistelen hetken kesävaatteita, sitten vuoron saa True Blood..
tiistai 30. maaliskuuta 2010
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Perjantain keppijumppa, parasta ikinä!
Koin elämäni parhaan jumpan perjantaina, enkä yhtään liioittele.
Aikaisemmat jumppani olen kokenut Juankoskella, kansalaisopiston kursseilla. Vaikka niitä on aina vetänyt ammattitaitoinen vetäjä, ei fiilis koskaan ole noussut korkealle. Olen ollut siellä vain sen tekemisen takia, liikkumisen takia. Sinne osallistunut jumppaporukka on yleensä ollut minua vanhempaa, tai jos vaikka olisikin ollut nuortenryhmä, minä en ole koskaan päässyt mukaan porukkaan henkisesti. Olen siellä ollut aina kirjaimellisesti yksin (paitsi sen yhden kerran, kun kokeiltiin siskon kanssa aerobicia). Yksinolemiseeni olen varmasti vaikuttanut itse omalla ujoudellani ja pelollani, mikä johtui koulukiusattuna olemisesta.
Yhtälailla itse jumpat ovat olleet erilaisia - siis ne tehdyt liikkeet. Niihin yleensä kuului askelsarjoja, joissa minulla meni aina hetki oppia - minkä takia jumpista jäi helposti hieman epämääräinen olo. Eikä hikikään virrannut, kun oli välillä pakko pysähtyä saadakseen taas homman juonesta kiinni. Jotenkin en ole ikinä ollut niin hyvä motorisesti, että pystyisin tuosta noin vaan tekemään samalla tavalla kuin toinen mallia näyttämällä edessäni.
Niinpä perjantain keppijumppa oli mitä mainioin. Luokkatoverini Laura piti minulle ja toiselle koulukaverilleni jumpan, jossa monimutkaisin askelsarja oli kaksi sivulleviereen - askelta peräkkäin samaan suuntaan. Ja hiki tuli - en varmaan koskaan aikaisemmin ole hikoillut jumpassa noin (aikaisemmin ujoutenikin osin esti hikoilemisen - en yksinkertaisesti halunnut näyttää olevani huonompi kuin muut)!
Ja se, että sain hihittää. Kommentoida. Nauraa.
Olla yhdessä sen pienen tiimin kanssa.
Tuntea kuuluvansa ryhmään.
- Se kaikki oli minulle niin tärkeää.
Enkä koskaan aikaisemmin jumpan jälkeen ole tuntenut oloani niin hyväksi. Vapautuneeksi, energiseksi.
En malta odottaa seuraavaa kertaa!
Aikaisemmat jumppani olen kokenut Juankoskella, kansalaisopiston kursseilla. Vaikka niitä on aina vetänyt ammattitaitoinen vetäjä, ei fiilis koskaan ole noussut korkealle. Olen ollut siellä vain sen tekemisen takia, liikkumisen takia. Sinne osallistunut jumppaporukka on yleensä ollut minua vanhempaa, tai jos vaikka olisikin ollut nuortenryhmä, minä en ole koskaan päässyt mukaan porukkaan henkisesti. Olen siellä ollut aina kirjaimellisesti yksin (paitsi sen yhden kerran, kun kokeiltiin siskon kanssa aerobicia). Yksinolemiseeni olen varmasti vaikuttanut itse omalla ujoudellani ja pelollani, mikä johtui koulukiusattuna olemisesta.
Yhtälailla itse jumpat ovat olleet erilaisia - siis ne tehdyt liikkeet. Niihin yleensä kuului askelsarjoja, joissa minulla meni aina hetki oppia - minkä takia jumpista jäi helposti hieman epämääräinen olo. Eikä hikikään virrannut, kun oli välillä pakko pysähtyä saadakseen taas homman juonesta kiinni. Jotenkin en ole ikinä ollut niin hyvä motorisesti, että pystyisin tuosta noin vaan tekemään samalla tavalla kuin toinen mallia näyttämällä edessäni.
Niinpä perjantain keppijumppa oli mitä mainioin. Luokkatoverini Laura piti minulle ja toiselle koulukaverilleni jumpan, jossa monimutkaisin askelsarja oli kaksi sivulleviereen - askelta peräkkäin samaan suuntaan. Ja hiki tuli - en varmaan koskaan aikaisemmin ole hikoillut jumpassa noin (aikaisemmin ujoutenikin osin esti hikoilemisen - en yksinkertaisesti halunnut näyttää olevani huonompi kuin muut)!
Ja se, että sain hihittää. Kommentoida. Nauraa.
Olla yhdessä sen pienen tiimin kanssa.
Tuntea kuuluvansa ryhmään.
- Se kaikki oli minulle niin tärkeää.
Enkä koskaan aikaisemmin jumpan jälkeen ole tuntenut oloani niin hyväksi. Vapautuneeksi, energiseksi.
En malta odottaa seuraavaa kertaa!
Iloinen viikonloppu tavoitehousuineen!
Olen hämilläni.
nyt edellinen mittaus tammikuun 19. pvä
navan alta: 91 cm - 4 cm - 5 cm
tissien alta: 78 cm - 1 cm - 4 cm
reisi: 56 cm - 1 cm - 2 cm
perse: 95 cm - 2 cm - 3 cm
Sama vielä kuvien kertomana. Ensimmäisen kuvan olette ennen nähneetkin; se on otettu 2. tammikuuta, jolloin tämä elämänmuutos lähti alkuun. (2. päivä: Houkutuksia pullollaan)
Toinen kuva on otettu tänään.
Niin, ja mahdun yksiin tavoitehousuihini! Tammikuussa kokeillessani näitä housuja, minulla ei ollut toivoakaan saada tuota mustaa vihulaista nappia kiinni.
nyt edellinen mittaus tammikuun 19. pvä
navan alta: 91 cm - 4 cm - 5 cm
tissien alta: 78 cm - 1 cm - 4 cm
reisi: 56 cm - 1 cm - 2 cm
perse: 95 cm - 2 cm - 3 cm
Sama vielä kuvien kertomana. Ensimmäisen kuvan olette ennen nähneetkin; se on otettu 2. tammikuuta, jolloin tämä elämänmuutos lähti alkuun. (2. päivä: Houkutuksia pullollaan)
Toinen kuva on otettu tänään.
Niin, ja mahdun yksiin tavoitehousuihini! Tammikuussa kokeillessani näitä housuja, minulla ei ollut toivoakaan saada tuota mustaa vihulaista nappia kiinni.
Niinkuin kuvasta näkyy, nyt se meni. Nepparinappina se vielä napsahti auki kyykistyessä, mutta ... Ne mahtuivat päälle!
Tämä yhtäkkinen laihtumissessio on ollut omituinen asia ymmärtää. Joku fiksumpi voisi valaista minua, miten 2 viikossa ja päivässä voi vyötäröltä lähteä 4 senttiä, kun en a) ole liikkunut yhtään sen enempää kuin aikaisemmin ja b) olen syönyt (suklaa)jäätelöä - enkä vaan pieniä määriä.
Kyllä, tänä aikana olen käynyt kävelemässä silloin tällöin, mutta aamulenkkejäkään en ole voinut ottaa kuvioihin takaisin mukaan, sillä olen ollut yskäröhässä nyt viimeisen viikon ajan - minkä vuoksi liikunnan harrastamista olen vielä vähentänyt, jotta ei vaan iskisi kuumetta päälle. Olen syönyt normaalisti, ja viimeisen viikonkin aikana tuli tuhottua yksi Pirkan kolmisuklaajäätelö - paketti.
Okey, hiihtolomalla tuli hikoiltua siinä Liisun muuton parissa. Kotona kävin hiihtämässä (mikä oli yhtä tuskaa, koska suksivoiteet olivat vuosien käyttämättämyyden takia kuivahtaneet, joten sään ja voiteiden puuttumisen vuoksi suksien pohjiin kertyi lunta), kerran vähän hölkkäilemässä, Helin luona käveltiin päivittäin koiran kanssa ja Alkiolla olen kavereiden kanssa käynyt kävelemässä kerran. Eilen käytiin kavereiden kanssa luistelemassa ja perjantaina eräs kavereista piti minun elämänhistorian parhaimman jumpan ikinä (tästä myöhemmin lisää!).
Mutta päivittäistä liikunta ei ole ollut.. Mutta voisiko nuo hiihtoloman muuttorehkinnät yms. vaikuttaa noin radikaalisti?
Toinen, mitä mietin, on tämä köhä. Yskiminen kuitenkin aktivioi vatsalihaksia - ja sitä tapahtuu nyt päivittäin aika monta kertaa. Tänään sen vielä huomaan lihaksissani selvästi, sillä tunnen jo perjantain jumpan vaikutukset kehossani.
En suinkaan valita. Mutta hämmentynyt kai saan olla?
Kyllä, tänä aikana olen käynyt kävelemässä silloin tällöin, mutta aamulenkkejäkään en ole voinut ottaa kuvioihin takaisin mukaan, sillä olen ollut yskäröhässä nyt viimeisen viikon ajan - minkä vuoksi liikunnan harrastamista olen vielä vähentänyt, jotta ei vaan iskisi kuumetta päälle. Olen syönyt normaalisti, ja viimeisen viikonkin aikana tuli tuhottua yksi Pirkan kolmisuklaajäätelö - paketti.
Okey, hiihtolomalla tuli hikoiltua siinä Liisun muuton parissa. Kotona kävin hiihtämässä (mikä oli yhtä tuskaa, koska suksivoiteet olivat vuosien käyttämättämyyden takia kuivahtaneet, joten sään ja voiteiden puuttumisen vuoksi suksien pohjiin kertyi lunta), kerran vähän hölkkäilemässä, Helin luona käveltiin päivittäin koiran kanssa ja Alkiolla olen kavereiden kanssa käynyt kävelemässä kerran. Eilen käytiin kavereiden kanssa luistelemassa ja perjantaina eräs kavereista piti minun elämänhistorian parhaimman jumpan ikinä (tästä myöhemmin lisää!).
Mutta päivittäistä liikunta ei ole ollut.. Mutta voisiko nuo hiihtoloman muuttorehkinnät yms. vaikuttaa noin radikaalisti?
Toinen, mitä mietin, on tämä köhä. Yskiminen kuitenkin aktivioi vatsalihaksia - ja sitä tapahtuu nyt päivittäin aika monta kertaa. Tänään sen vielä huomaan lihaksissani selvästi, sillä tunnen jo perjantain jumpan vaikutukset kehossani.
En suinkaan valita. Mutta hämmentynyt kai saan olla?
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Yksikseen nauraminen on osoitus terveestä huumorintajusta..?
Voi kehveli! Olen nauranut itseni kuoliaaksi lukiessani Paras aika vuodesta- blogin pitäjän Stellan suosittelemaa Hannan urheilublogia. Mikä tyyli, mikä taidokas huumori! :'D
Tässä muutama poiminta.
"Ostin suuren säkillisen vitamiineja. Omistan nyt jotakuinkin kaikki aakkoset e-kirjaimeen asti ja muutaman vielä niiden päälle. Kuukauden käytön jälkeen huomaan selkeän muutoksen. Olen energisempi, ehkä jopa vähän maaninen.
Tämä ilmenee muun muassa haravan kanssa heilumisella. Viikko sitten haravoin pihaamme ja havahduin kun mieheni huuteli ovelta että onko sinulla Hanna kaikki ihan hyvin. Vastasin että on, minä täällä haravoin. Hän totesi ettei siellä kulta ole yhtään lehteä, sinä haravoit nurmikkoa. Vastasin että minä kuivaharjoittelen ja jatkoin nurmikon haravoimista. Joten suosittelen vitamiineja. Suosittelen myös hyviä aviomiehiä, jotka eivät pienestä hätkähdä."
"Ainoa tapa saada tuska lievenemään, oli laskea shortseja sen verran alas, että tuo reisien sisäpinta ei ottanut kosketusta toiseen puoliskoonsa. Mikroshortseja on haastavaa laskea alas, ilman että peppu paljastuu, joten viimeiset kilometrit vetelin housuja ylös ja alas, toivoen ettei takanani olevalla ollut kauhean hyvä näkö. Vaihtoehtona kun oli paljas ahteri, taikka tajuton tuska. Noiden välillä vaiheilin, ja voin kertoa ettei naurattanut vähääkään. Lady Gaga huusi korvaan että Just Dance ja en tiennyt että itkeäkö vaiko nauraa."
"Ensimmäinen intervalli lähti seuraavalta katulampulta ja jatkuisi kuulemma kolmen lyhtypylvään verran. Ei mitään ongelmaa, tähän nyt pystyy jokainen. Valmentajan käskystä lauma esiteinejä pinkaisi sellaiseen vauhtiin, että sain tehdä aivan kaikkeni ja hieman enemmän, jotta pysyin edes jotenkin porukan hännillä. Miten ne voi mennä noin lujaa? No, niillä ei ole persettä, eikä mitään muutakaan massaa hidastamassa vauhtia. Ehkäpä niillä oli myös parempi kunto kuin minulla, sekin fakta täytynee hyväksyä."
"Eilen kun pesin hampaitani niin minusta tuntui että etuhampaat on vähän löysässä. Voiko tässä länsimaisessa hyvinvoinnin kehdossa sairastua johonkin jumalan hylkäämään riisitautiin? En ole ehtinyt vielä googlata tätä, mutta voisin kuvitella sen olevan juuri oikea oire riisitaudille. Muistiko äitini antaa minulle tarpeeksi d-vitamiinitippoja kun olin lapsi? Tekarit kolmekymppisenä, on sekin tietysti vaihtoehto.
- - - -
Pahin kaikista on rabies. Raivotauti vaivaa kerran kuussa, aina samaan aikaan. Siihen en tainnut saada rokotetta silloin seitkyt luvulla. Liekö ollut säästösyistä?
Urheilija ei tervettä päivää näe, näin se on nähtävä."
* * * * *
Päivän treeni:
vatsalihakset.
Näin treenaat:
lötkötä sohvalla ja hihitä hervottomasti.
Tässä muutama poiminta.
"Ostin suuren säkillisen vitamiineja. Omistan nyt jotakuinkin kaikki aakkoset e-kirjaimeen asti ja muutaman vielä niiden päälle. Kuukauden käytön jälkeen huomaan selkeän muutoksen. Olen energisempi, ehkä jopa vähän maaninen.
Tämä ilmenee muun muassa haravan kanssa heilumisella. Viikko sitten haravoin pihaamme ja havahduin kun mieheni huuteli ovelta että onko sinulla Hanna kaikki ihan hyvin. Vastasin että on, minä täällä haravoin. Hän totesi ettei siellä kulta ole yhtään lehteä, sinä haravoit nurmikkoa. Vastasin että minä kuivaharjoittelen ja jatkoin nurmikon haravoimista. Joten suosittelen vitamiineja. Suosittelen myös hyviä aviomiehiä, jotka eivät pienestä hätkähdä."
"Ainoa tapa saada tuska lievenemään, oli laskea shortseja sen verran alas, että tuo reisien sisäpinta ei ottanut kosketusta toiseen puoliskoonsa. Mikroshortseja on haastavaa laskea alas, ilman että peppu paljastuu, joten viimeiset kilometrit vetelin housuja ylös ja alas, toivoen ettei takanani olevalla ollut kauhean hyvä näkö. Vaihtoehtona kun oli paljas ahteri, taikka tajuton tuska. Noiden välillä vaiheilin, ja voin kertoa ettei naurattanut vähääkään. Lady Gaga huusi korvaan että Just Dance ja en tiennyt että itkeäkö vaiko nauraa."
"Ensimmäinen intervalli lähti seuraavalta katulampulta ja jatkuisi kuulemma kolmen lyhtypylvään verran. Ei mitään ongelmaa, tähän nyt pystyy jokainen. Valmentajan käskystä lauma esiteinejä pinkaisi sellaiseen vauhtiin, että sain tehdä aivan kaikkeni ja hieman enemmän, jotta pysyin edes jotenkin porukan hännillä. Miten ne voi mennä noin lujaa? No, niillä ei ole persettä, eikä mitään muutakaan massaa hidastamassa vauhtia. Ehkäpä niillä oli myös parempi kunto kuin minulla, sekin fakta täytynee hyväksyä."
"Eilen kun pesin hampaitani niin minusta tuntui että etuhampaat on vähän löysässä. Voiko tässä länsimaisessa hyvinvoinnin kehdossa sairastua johonkin jumalan hylkäämään riisitautiin? En ole ehtinyt vielä googlata tätä, mutta voisin kuvitella sen olevan juuri oikea oire riisitaudille. Muistiko äitini antaa minulle tarpeeksi d-vitamiinitippoja kun olin lapsi? Tekarit kolmekymppisenä, on sekin tietysti vaihtoehto.
- - - -
Pahin kaikista on rabies. Raivotauti vaivaa kerran kuussa, aina samaan aikaan. Siihen en tainnut saada rokotetta silloin seitkyt luvulla. Liekö ollut säästösyistä?
Urheilija ei tervettä päivää näe, näin se on nähtävä."
* * * * *
Päivän treeni:
vatsalihakset.
Näin treenaat:
lötkötä sohvalla ja hihitä hervottomasti.
Ihosta
Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa omia ajatuksiani ihonhoidosta. En toista niitä vanhoja tuttuja kikkoja meikin kunnollisesta puhdistamisesta etc etc, vaan koetan etsiä vaihtoehtoisia vinkkejä niille, joilla perusasiat ihonhoidossa jo ovat kohdallaan.
Kuten itselläni. Minulla on uskoakseni herkkä sekaiho, joka reagoi herra ties mihin huolellisesta putsauksesta huolimatta. ;) Vannon, että ihollani on tietoisuus: suuri paise alkaa kehkeytyä suupieleen juuri ennen tärkeää juhlatilaisuutta. Nimim. kummitäti ja vesirokkoinen pikkutyttö näyttivät kastajaisissa harmittavan samanlaisilta. ;P
Ensin vähän letkeyttä;
Ja sitten.
1. Jos treenaat, urheilet, kuntoilet niin, että saat vähänkään hikeä pintaan, muista putsata meikit kasvoiltasi etukäteen! Meikit naamalla urheileminen saattaa aiheuttaa iho-ongelmia hyvähipiäisellekin.
2. Älä käytä vanhentuneita kosmetiikkatuotteita. Kemikaalit eivät säily ikuisesti.
3. Vaikka söisit terveellisesti ja paljon kasviksia/hedelmiä, viikon tehovitamiiniboosti tekee ihmeitä. En uskonut tämän toimintaan ja innostuin testaamaan vasta, kun näin ihanan Tiinan kasvojen hehkun kuurin jälkeen. En muista tarkkoja mittasuhteita, mutta näin se suunnilleen meni:
Tarvitset:
1 kg appelsiineja
1 kg porkkanoita
5dl marjoja (mielellään ainakin osa viinimarjoja tai puolukkaa)
Minulla oli mehupuristin käytössä, ja mehustin sillä porkkanat ja appelsiinit. Marjat murskasin tehosekoittimella. Sekoita kaikki ainekset yhteen kannuun ja nauti lasillinen aamuin illoin. On muuten hyvää! Sinun täytynee tehdä annos n. 2 krt viikon aikana.. Mutta se kannattaa, viikon päästä iho on kummasti heleämmässä kunnossa.
4. Saatko ruokavaliostasi tarpeeksi sinkkiä? Sinkkiä voi käyttää myös ulkoisesti voiteen muodossa suoraan punoittaviin näppylöihin. Sinkillä on arpia häivyttävä ja hieman kuivattava vaikutus, mistä syystä vain paikalliseen käyttöön.
5. En juurikaan usko porevitamiineihin. Hedelmien ja marjojen terveellisyys kun perustuu suurilta osin vitamiinien ja muiden aineiden yhteisvaikutukseen, ei yksin C-vitamiiniin. Syö vitamiinisi. :)
6. Sanotaan, että suklaansyönti vaikuttaa ihon kuntoon kahden viikon viiveellä. Tarkkaile siis ihoasi. Kuitenkaan raakasuklaa ei ole koskaan aiheuttanut rasvoittuvaa ja näppyistä ihoa minulle, minkä uskon johtuvan siitä, että raakasuklaassa on vain aitoja aineksia eikä esimerkiksi yhtään valkeaa sokeria. Myös esim. sipsit tuntuvat aiheuttavan rasvakatastrofin iholle..
7. Urheilu vaikuttaa myös toisella tavalla: jo kevyt hengästyminen lisää ihon verenkiertoa.
8. Älä koskettele ihoasi päivän mittaan, tämä on aika perus, mutta aiheuttaa joskus ongelmia itselleni. Tapaan nojailla käsiini paljon. :P
9. En ennen uskonut kasvoveden tarpeellisuuteen. Mitä järkeä, ajattelin, kun meikki on jo putsattu. En halunnut hinkata iholtani viimeistäkin lipidikerrosta pois pesun jälkeen. Olin väärässä ja huomasin sen tasan ekalla kerralla, kun näin, kuinka meikkivoidetta jäi kasvovesivanuun vielä sen kuuluisan naamaputsarin jälkeenkin.
10. Tarkkaile ihoasi ja muista, että se elää joka vuodenajan mukaan! Sama kasvorasva voi olla talvella täydellinen, ja kesällä puolestaan aivan liian rasvoittava.
11. Mieliala vaikuttaa myös. Usein kesäihmiset huomaavat ihonsa huononevan heti syksyn tullen. Minusta se on mielenkiintoista sikäli, että oma ihoni ei hirveästi tykkää kesän hikoilusta ja on pikemminkin parhaillaan syksyllä... joka muuten on lempivuodenaikani. Hyväksy se, että ihosi muuttuu sinun mukanasi ja tunnista sen tarpeet parhaasi mukaan.
12. Iho on elin. Se tunnistaa stressin, ja reagoi siihen, kuten kaikki muutkin elimet kehossasi. Se reagoi epämieluisiin kemikaaleihin. Se viestittää sinulle elimistösi tilasta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
* * * * *
Menipä loppua kohti hieman höpinäksi, mutta menköön.. :) Tulipa kirjoitettua nämä nyt kerralla ylös! Toivottavasti näistä on apua.
Kuten itselläni. Minulla on uskoakseni herkkä sekaiho, joka reagoi herra ties mihin huolellisesta putsauksesta huolimatta. ;) Vannon, että ihollani on tietoisuus: suuri paise alkaa kehkeytyä suupieleen juuri ennen tärkeää juhlatilaisuutta. Nimim. kummitäti ja vesirokkoinen pikkutyttö näyttivät kastajaisissa harmittavan samanlaisilta. ;P
Ensin vähän letkeyttä;
Ja sitten.
1. Jos treenaat, urheilet, kuntoilet niin, että saat vähänkään hikeä pintaan, muista putsata meikit kasvoiltasi etukäteen! Meikit naamalla urheileminen saattaa aiheuttaa iho-ongelmia hyvähipiäisellekin.
2. Älä käytä vanhentuneita kosmetiikkatuotteita. Kemikaalit eivät säily ikuisesti.
3. Vaikka söisit terveellisesti ja paljon kasviksia/hedelmiä, viikon tehovitamiiniboosti tekee ihmeitä. En uskonut tämän toimintaan ja innostuin testaamaan vasta, kun näin ihanan Tiinan kasvojen hehkun kuurin jälkeen. En muista tarkkoja mittasuhteita, mutta näin se suunnilleen meni:
Tarvitset:
1 kg appelsiineja
1 kg porkkanoita
5dl marjoja (mielellään ainakin osa viinimarjoja tai puolukkaa)
Minulla oli mehupuristin käytössä, ja mehustin sillä porkkanat ja appelsiinit. Marjat murskasin tehosekoittimella. Sekoita kaikki ainekset yhteen kannuun ja nauti lasillinen aamuin illoin. On muuten hyvää! Sinun täytynee tehdä annos n. 2 krt viikon aikana.. Mutta se kannattaa, viikon päästä iho on kummasti heleämmässä kunnossa.
4. Saatko ruokavaliostasi tarpeeksi sinkkiä? Sinkkiä voi käyttää myös ulkoisesti voiteen muodossa suoraan punoittaviin näppylöihin. Sinkillä on arpia häivyttävä ja hieman kuivattava vaikutus, mistä syystä vain paikalliseen käyttöön.
5. En juurikaan usko porevitamiineihin. Hedelmien ja marjojen terveellisyys kun perustuu suurilta osin vitamiinien ja muiden aineiden yhteisvaikutukseen, ei yksin C-vitamiiniin. Syö vitamiinisi. :)
6. Sanotaan, että suklaansyönti vaikuttaa ihon kuntoon kahden viikon viiveellä. Tarkkaile siis ihoasi. Kuitenkaan raakasuklaa ei ole koskaan aiheuttanut rasvoittuvaa ja näppyistä ihoa minulle, minkä uskon johtuvan siitä, että raakasuklaassa on vain aitoja aineksia eikä esimerkiksi yhtään valkeaa sokeria. Myös esim. sipsit tuntuvat aiheuttavan rasvakatastrofin iholle..
7. Urheilu vaikuttaa myös toisella tavalla: jo kevyt hengästyminen lisää ihon verenkiertoa.
8. Älä koskettele ihoasi päivän mittaan, tämä on aika perus, mutta aiheuttaa joskus ongelmia itselleni. Tapaan nojailla käsiini paljon. :P
9. En ennen uskonut kasvoveden tarpeellisuuteen. Mitä järkeä, ajattelin, kun meikki on jo putsattu. En halunnut hinkata iholtani viimeistäkin lipidikerrosta pois pesun jälkeen. Olin väärässä ja huomasin sen tasan ekalla kerralla, kun näin, kuinka meikkivoidetta jäi kasvovesivanuun vielä sen kuuluisan naamaputsarin jälkeenkin.
10. Tarkkaile ihoasi ja muista, että se elää joka vuodenajan mukaan! Sama kasvorasva voi olla talvella täydellinen, ja kesällä puolestaan aivan liian rasvoittava.
11. Mieliala vaikuttaa myös. Usein kesäihmiset huomaavat ihonsa huononevan heti syksyn tullen. Minusta se on mielenkiintoista sikäli, että oma ihoni ei hirveästi tykkää kesän hikoilusta ja on pikemminkin parhaillaan syksyllä... joka muuten on lempivuodenaikani. Hyväksy se, että ihosi muuttuu sinun mukanasi ja tunnista sen tarpeet parhaasi mukaan.
12. Iho on elin. Se tunnistaa stressin, ja reagoi siihen, kuten kaikki muutkin elimet kehossasi. Se reagoi epämieluisiin kemikaaleihin. Se viestittää sinulle elimistösi tilasta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
* * * * *
Menipä loppua kohti hieman höpinäksi, mutta menköön.. :) Tulipa kirjoitettua nämä nyt kerralla ylös! Toivottavasti näistä on apua.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Turha alkoholi.
Tiesittekö, että alkoholia juonut haisee ihan kamalalle?
Nyt, kun olen ollut juomatta 9 viikkoa ja 2 päivää, on minulla yllättäen ollut aikaa miettiä juuri sitä alkoholin kittaamista. Olen päässyt todistamaan, kuinka ystäväni ja tuntemattomatkin juovat itsensä kaatokänniin vain herätäkseen seuraavana päivänä kaamean krapulan kera. Koko homma vaikuttaa niin turhanpäiväiseltä!
Miksi me siis juomme? Alle linkitetyn Iltasanomien artikkelin mukaan naiset juovat suurimmaksi osaksi samoista syistä kuin miehetkin, eli rentoutuakseen, saadakseen unen päästä kiinni ja lisättyä itseluottamusta sosiaalisissa tilanteissa. Lisäksi tuolla on mainittu, että naiset juovat herkemmin kuin miehet, jos heillä on rakkaushuolia, minkä lisäksi naimattomat naiset ovat muita naisia herkempiä alkoholisoitumaan.
Juovatko naiset siis miehen saadakseen?
Kyllähän minäkin osin tuosta syystä olen alkoholia maistellut, sillä jostain kumman syystä ahtaissa juottolaissa kännissä tapaa paremmin ihmisiä, mutta ... vakavasti ajateltuna?
Miten viettelevää onkaan se kauhea myrkyttyneisyyden löyhkä hengityksessä, ja se seuraavan aamun ummehtunut ilma kämpässä... Miten viehkoa onkaan muistella kämmähdyksiään, lipsautuksiaan, levinneitä meikkejä, räkäistä naurua, sitä ettei muista jotain? Onko se molempien sukupuolten mielestä oikeasti sen arvoista?
Uskooko ihmiset löytävänsä noin Sen Oikean?
Jep, tämä alkoholisoitunut puliukko on minun tuleva aviomieheni.
Miksi minä join?
Sosiaalisesta painostuksesta, arvelisin. Se sosiaalinen puoli on aina minulle ollut tärkeää. Ei sen itseluottamuksen hankkiminen, vaan se yhdessäolo kavereiden kanssa. Se jännitys, että mitä tahansa voi yön aikana tapahtua...
Mutta tarvitsenko minä välttämättä tuohon alkoholia?
Voi siis olla, että vaikka alkoholilakkoni loppuukin 49 päivän päästä, en tule ehkä samalla tavalla juomaan enää. En niin humalahakuisesti, en niin usein. Vaikka mikään alkoholisti en ollutkaan.
Nyt, kun olen ollut juomatta 9 viikkoa ja 2 päivää, on minulla yllättäen ollut aikaa miettiä juuri sitä alkoholin kittaamista. Olen päässyt todistamaan, kuinka ystäväni ja tuntemattomatkin juovat itsensä kaatokänniin vain herätäkseen seuraavana päivänä kaamean krapulan kera. Koko homma vaikuttaa niin turhanpäiväiseltä!
Miksi me siis juomme? Alle linkitetyn Iltasanomien artikkelin mukaan naiset juovat suurimmaksi osaksi samoista syistä kuin miehetkin, eli rentoutuakseen, saadakseen unen päästä kiinni ja lisättyä itseluottamusta sosiaalisissa tilanteissa. Lisäksi tuolla on mainittu, että naiset juovat herkemmin kuin miehet, jos heillä on rakkaushuolia, minkä lisäksi naimattomat naiset ovat muita naisia herkempiä alkoholisoitumaan.
Juovatko naiset siis miehen saadakseen?
Kyllähän minäkin osin tuosta syystä olen alkoholia maistellut, sillä jostain kumman syystä ahtaissa juottolaissa kännissä tapaa paremmin ihmisiä, mutta ... vakavasti ajateltuna?
Miten viettelevää onkaan se kauhea myrkyttyneisyyden löyhkä hengityksessä, ja se seuraavan aamun ummehtunut ilma kämpässä... Miten viehkoa onkaan muistella kämmähdyksiään, lipsautuksiaan, levinneitä meikkejä, räkäistä naurua, sitä ettei muista jotain? Onko se molempien sukupuolten mielestä oikeasti sen arvoista?
Uskooko ihmiset löytävänsä noin Sen Oikean?
Jep, tämä alkoholisoitunut puliukko on minun tuleva aviomieheni.
Miksi minä join?
Sosiaalisesta painostuksesta, arvelisin. Se sosiaalinen puoli on aina minulle ollut tärkeää. Ei sen itseluottamuksen hankkiminen, vaan se yhdessäolo kavereiden kanssa. Se jännitys, että mitä tahansa voi yön aikana tapahtua...
Mutta tarvitsenko minä välttämättä tuohon alkoholia?
Voi siis olla, että vaikka alkoholilakkoni loppuukin 49 päivän päästä, en tule ehkä samalla tavalla juomaan enää. En niin humalahakuisesti, en niin usein. Vaikka mikään alkoholisti en ollutkaan.
Tästä linkistä löytyy äsken mainitsemani artikkeli.
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=2024324
Lisäksi siellä on mainittu juomisen vaikutuksen eroista naisilla ja miehillä, ja mitä riskejä juomiseen liittyy (syöpää?).
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=2024324
Lisäksi siellä on mainittu juomisen vaikutuksen eroista naisilla ja miehillä, ja mitä riskejä juomiseen liittyy (syöpää?).
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Pohdintoja lupaukseni rajoista sekä tuloksia.
Mitat:
Alussa: 6. 1. -> 2. 3. (55 päivää)
Vyötärö: 96 cm -> 94 cm (- 2 cm)
Uuma: 81 cm -> 78 cm (- 3 cm)
Reisi: 58 cm -> 57 cm (- 1 cm)
Takamus: 98 cm -> 97 cm (- 1 cm)
Rinnat: 97 cm -> -- ( -- )
_____________________________________________
- 7 cm
Rintoja en tosiaan mitannut, enkä laiskuuttani jaksanut lähteä hakemaan mittanauhaa enää.
Kiloissa lähtenyt 2 kg!
Nyt on tunnustusten paikka.
x Alkoholittomuudessa olen pysynyt, kiusauksia on ollut, mutta edes tipan vertaa en ole maistanut. Tästä minulle pisteet, ja olen suorituksestani tähän mennessä todella ylpeä. Suuria vaikeuksia ei ole ollut, ja tämä koko tipattomuusprosessi on herättänyt minussa ajatuksia.. joista lisää myöhemmin.
x Herkkujen suhteen olen ollut alkuperäistä ideaa lepsumpi. Kaverilla oli hääjuhlat kaveriporukan kanssa tässä helmikuussa, kun itse häätilaisuuteen pääsee vain lähin suku. Siellä olin juomatta jo sitä kuulemma aivan mahtavan makuista boolia, mutta vedin sitten täytekakkua senkin edestä. Toisaalta en kehdannut olla tyhjin suinkaan, toisaalta tunsin tästä hieman syyllisyyttä mutta taas toiselta kantilta, se kakku oli älyttömän hyvää!
Sen jälkeen olen sallinut itselleni koululla tarjotut jälkiruoat, tosin pullaa lukuunottamatta. Kerran maistoin kolmasosan parhaimmasta muffinista ikinä, mitä koulu tarjosi.
Siitä lähtien sallin itselleni jäätelön, mitä nautin kämppiksen ja hänen ystäväporukkansa kanssa ennen Avatarin ihailemista. Leffateattereissa olen sallinut itselleni popcornin.
Sunnuntaina nautittiin Liisun kanssa puoliksi pannareita muuton kunniaksi.
Käyn siis itseni kanssa ideologista kamppailua nyt siitä, että pitäisikö palata takaisin nollalinjalle herkkujen suhteen - karkkia enkä suklaata en ole maistanutkaan, mutta entäs nämä muut herkut? Onko OK?
No, nyt lähden hiihtämään. Ensimmäistä kertaa vuosiin. Ehkä ajatukseni selkenevät raikkaassa ulkoilmassa.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Tekstiräjähdys
Olen ollut ihan tolkuttoman väsynyt.
Asia, jota rakastan eniten Suomessa, ja jota myös todennäköisesti ikävöisin eniten jos asuisin ulkomailla, on vuodenaikojen vaihtelu. Minusta on mahtavaa, kun on neljä selkeää vuodenaikaa. Se rytmittää elämää, luo syklejä, selkeitä uusia alkuja ja liukuvia kausia, jotka eivät ole niinkään 'loppuja' kuin alkuja nekään.
Kevään odotukseni alkoi jo muutama viikko sitten piinallisen kovana. Minun on ikävä sitä uudistumisen tunnetta joka valtaa mielen melkein heti, kun kevään ensi merkit putkahtavat ilmoille. Vuodenaikojen vaihtelu on puhdistavaa, jollain tapaa uudistavaa ja helpottavaa. Niin kovasti kuin rakastankin talvea, se saisi jo riittää. Minä kaipaan uutta aikaa siitäkin huolimatta että olen ennemmin taipuvainen kevät- kuin syysmasentuneisuuteen...
Vaan väsyneisyys ei ole johtunut pitkittyneestä talvesta. Tarkoitan sanoa, että kaikki ongelmat ikään kuin tasoittuvat pienemmiksi, kun uusi kausi alkaa. Kaikki kurja jää eräällä lailla selän taakse, pois nykyhetkestä. Kaiken näkee terävämmin, ne ongelmatkin.
Tämä elämänmuutos on ollut kaikesta huolimatta vahvasti läsnä joka päivä. Olen vaihtanut ihonhoitosarjani Laveran jumalaisen tuoksuiseen luonnonkosmetiikkaan, käynyt MinäOlen- messuilla, ostanut DeoCrystal- kiven ja tutkinut yhä tarkemmin lisäainelistauksia. Toisaalta olen tehnyt liennytyksiä kun huomasin, ettei radikalisointi sovi elämäntilanteeseeni - eikä keholleni.
Olen perunut radikaaleimpia vihersmoothie-loikkia ja sen sijaan leiponut aamupalaksi porkkanasämpylöitä ja tehnyt ruisleipää. Nykylinjaus onkin: kaikkea kohtuudella. Tähän tosin kuuluu myös se, ettei meidän perheessä kuitenkaan käytetä valkoisia jauhoja - ei vaaleaa leipää, ei vehnäjauhoja muutenkaan, ei valkeaa riisiä eikä pastaa juuri lainkaan. Eikä juuri sokeria, vaan se korvataan hunajalla.
Yrttipuutarhaa olen kyhäämässä ikkunanlaudalle. Siitä lisää myöhemmin... :)
Asia, joka on mietityttänyt todella paljon viime aikoina, on lihan/kanan/kalan käyttö.
Vuosi sitten en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta nyt musta tuntuu että söisin mieluummin siskon itse kasvattamaa Linda-lammasta kuin sarjatuotantokasvatuksellisissa oloissa elänyttä sikaa. Uh-huh. Aiemmin linjaus oli se, ettei yhyy-yhyy lemmikinkaltaiseen eläimeen voi kajota, mutta tässäpä onkin tapahtunut hurja mielenmaiseman muutos. Eikä vähiten pinnalla olleiden Oikeutta Eläimille- kuvien takia.
En aio luopua lihansyönnistä. Kaikista parasta olisi kuitenkin jos saisi lihansa riistana - hirvi on hyvää -, tai sitten lähitiloilta ja pienistä paikoista. Ajatus viljalla syötetystä, kurjan elämän betonibunkkerissa eläneestä siasta lautasella on eettisesti ja moraalisesti pahempi kuin ajatus siitä että söisin isän itse ampumaa hirveä - tai jopa sitä Linda-lammasta...
Isän suureksi ja huvittuneeksi ihmetykseksi odotan kevättä älyttömän kovasti myös kalastusmahdollisuuksien takia. ;)
En yritä hifistellä missään mielessä. En ole höyrähtänyt gojimarjoihin, jotka kannetaan toiselta puolelta maailmaa. (Toisaalta käytän soijarouhetta..) Pointti oli se, etten ole ehdoton tai ääriradikalisti näiden asioiden suhteen. Kohtuus, järki ja maltti on hyvä säilyttää. Muutokset on kuitenkin tehtävä eliniäksi, ei vain pariksi vuodeksi. (En oikeastaan edes koe tätä muutoksena vaan puhtaana oppimisena paremmasta. Ei tunnu siltä, että väkisin muuttaisin yhtään mitään. Käyttäytyminen yksinkertaisesti muuttuu tietomäärän kasvaessa.)
Tärkeintä on syödä ruokaa! Ei ruokavalmisteita, vaan ruokaa. Tuoretta, puhdasta, lisäaineetonta.
Kesällä aion kerätä marjoja ja sieniä, nokkosia, maitohorsmaa (luin jostain että niitä voi syödä parsan tapaan keitettynä voisulan kanssa, äiti taas sanoi niiden olevan myrkyllisiä :D), viinimarjapensaiden lehtiä, voikukan lehtiä ja kaikkea muuta.
Sitä on varmasti vaikea tän sekavan selostuksen perusteella uskoa, mutta näissä ruokavalio/terveysvalinnoissa olen pääsemässä aika kauniiseen tasapainoon. Sen sijaan henkinen tila on vähän kriisissä, mut uskon sen paranevan töiden alkaessa (enää 2 viikkoa!). Minusta tulee tämän kevääksi ajaksi toimittaja!
Asia, jota rakastan eniten Suomessa, ja jota myös todennäköisesti ikävöisin eniten jos asuisin ulkomailla, on vuodenaikojen vaihtelu. Minusta on mahtavaa, kun on neljä selkeää vuodenaikaa. Se rytmittää elämää, luo syklejä, selkeitä uusia alkuja ja liukuvia kausia, jotka eivät ole niinkään 'loppuja' kuin alkuja nekään.
Kevään odotukseni alkoi jo muutama viikko sitten piinallisen kovana. Minun on ikävä sitä uudistumisen tunnetta joka valtaa mielen melkein heti, kun kevään ensi merkit putkahtavat ilmoille. Vuodenaikojen vaihtelu on puhdistavaa, jollain tapaa uudistavaa ja helpottavaa. Niin kovasti kuin rakastankin talvea, se saisi jo riittää. Minä kaipaan uutta aikaa siitäkin huolimatta että olen ennemmin taipuvainen kevät- kuin syysmasentuneisuuteen...
Vaan väsyneisyys ei ole johtunut pitkittyneestä talvesta. Tarkoitan sanoa, että kaikki ongelmat ikään kuin tasoittuvat pienemmiksi, kun uusi kausi alkaa. Kaikki kurja jää eräällä lailla selän taakse, pois nykyhetkestä. Kaiken näkee terävämmin, ne ongelmatkin.
Tämä elämänmuutos on ollut kaikesta huolimatta vahvasti läsnä joka päivä. Olen vaihtanut ihonhoitosarjani Laveran jumalaisen tuoksuiseen luonnonkosmetiikkaan, käynyt MinäOlen- messuilla, ostanut DeoCrystal- kiven ja tutkinut yhä tarkemmin lisäainelistauksia. Toisaalta olen tehnyt liennytyksiä kun huomasin, ettei radikalisointi sovi elämäntilanteeseeni - eikä keholleni.
Olen perunut radikaaleimpia vihersmoothie-loikkia ja sen sijaan leiponut aamupalaksi porkkanasämpylöitä ja tehnyt ruisleipää. Nykylinjaus onkin: kaikkea kohtuudella. Tähän tosin kuuluu myös se, ettei meidän perheessä kuitenkaan käytetä valkoisia jauhoja - ei vaaleaa leipää, ei vehnäjauhoja muutenkaan, ei valkeaa riisiä eikä pastaa juuri lainkaan. Eikä juuri sokeria, vaan se korvataan hunajalla.
Yrttipuutarhaa olen kyhäämässä ikkunanlaudalle. Siitä lisää myöhemmin... :)
Asia, joka on mietityttänyt todella paljon viime aikoina, on lihan/kanan/kalan käyttö.
Vuosi sitten en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta nyt musta tuntuu että söisin mieluummin siskon itse kasvattamaa Linda-lammasta kuin sarjatuotantokasvatuksellisissa oloissa elänyttä sikaa. Uh-huh. Aiemmin linjaus oli se, ettei yhyy-yhyy lemmikinkaltaiseen eläimeen voi kajota, mutta tässäpä onkin tapahtunut hurja mielenmaiseman muutos. Eikä vähiten pinnalla olleiden Oikeutta Eläimille- kuvien takia.
En aio luopua lihansyönnistä. Kaikista parasta olisi kuitenkin jos saisi lihansa riistana - hirvi on hyvää -, tai sitten lähitiloilta ja pienistä paikoista. Ajatus viljalla syötetystä, kurjan elämän betonibunkkerissa eläneestä siasta lautasella on eettisesti ja moraalisesti pahempi kuin ajatus siitä että söisin isän itse ampumaa hirveä - tai jopa sitä Linda-lammasta...
Isän suureksi ja huvittuneeksi ihmetykseksi odotan kevättä älyttömän kovasti myös kalastusmahdollisuuksien takia. ;)
En yritä hifistellä missään mielessä. En ole höyrähtänyt gojimarjoihin, jotka kannetaan toiselta puolelta maailmaa. (Toisaalta käytän soijarouhetta..) Pointti oli se, etten ole ehdoton tai ääriradikalisti näiden asioiden suhteen. Kohtuus, järki ja maltti on hyvä säilyttää. Muutokset on kuitenkin tehtävä eliniäksi, ei vain pariksi vuodeksi. (En oikeastaan edes koe tätä muutoksena vaan puhtaana oppimisena paremmasta. Ei tunnu siltä, että väkisin muuttaisin yhtään mitään. Käyttäytyminen yksinkertaisesti muuttuu tietomäärän kasvaessa.)
Tärkeintä on syödä ruokaa! Ei ruokavalmisteita, vaan ruokaa. Tuoretta, puhdasta, lisäaineetonta.
Kesällä aion kerätä marjoja ja sieniä, nokkosia, maitohorsmaa (luin jostain että niitä voi syödä parsan tapaan keitettynä voisulan kanssa, äiti taas sanoi niiden olevan myrkyllisiä :D), viinimarjapensaiden lehtiä, voikukan lehtiä ja kaikkea muuta.
Sitä on varmasti vaikea tän sekavan selostuksen perusteella uskoa, mutta näissä ruokavalio/terveysvalinnoissa olen pääsemässä aika kauniiseen tasapainoon. Sen sijaan henkinen tila on vähän kriisissä, mut uskon sen paranevan töiden alkaessa (enää 2 viikkoa!). Minusta tulee tämän kevääksi ajaksi toimittaja!
Hitaasti kohti valoa.
Tämän kuukauden päivittelytauon aikana olo on parantunut. Huomattavasti. Olen jopa nyt parin päivän ajan herännyt itse virkeänä jo ennen herätyskelloa - mikä kuukausi sitten ei todellakaan ollut mahdollista! Rautabletit ovat rakastajiani, ja hemoglobiini onkin noussut alhaisesta nykyiseen 132 tämän ajanjakson aikana (yhden viikon aikana nousi 120-132, ennen 120 mittausta olin syönyt jo viikon tuplakuuria), mikä näkyy parempana jaksamisena. Väsymykseen etsittiin syitä myös hemoglobiinin alhaisuuden ulkopuolelta, ja yli tuli ruksattua niin astma kuin kilpirauhasen vajaatoiminta sekä diabeteskin. On ihanaa tietää olevansa terve - ja eritoten nyt, kun oikeasti virtaakin löytyy eikä päivät enää liu'u ohi sumussa! Kaikkein epämiellyttävin ja hämyisin päivä oli varmaan 9.2, jolloin minä ja luokkatoverini pidettiin seminaaria. Oli ikävällä tavalla mielenkiintoista esiintyä julkisesti ja opettaa muille aihetta herätysliikkeet autonomian aikana, kun ei välttämättä pystynyt edes omaa suku- taikka etunimeään tavaamaan.
Siitäkin kuitenkin selvittiin hengissä.
Liikuntaa olen harrastellut erittäin varovaisesti tämän kuukauden aikana. Olen käynyt iltalenkeillä silloin tällöin, jumpannut omaan tahtiin Ylen dvd'n mukaan sekä käynyt uimassa, mutten ole uskaltanut lähteä vielä aamulenkeille. Ajattelin tämän hiihtoloman aka itsenäisen opiskeluviikon aikana kokeilla aamulenkkeilyä ja sen vaikutusta väsymystasoon - jos se vaikuttaa normaalisti eli heräämisenä ja hyväntuulisuuden nostattamisena, niin aloitan toteuttamaan sitä osaa uudenvuoden lupauksestani uudestaan.
Senttejä ei mistään helmikuun aikana ole lähtenyt ja rintani ovat omin lupinensa menneet kasvamaan. Olen D-kupin ämmä, mikä oli räjäyttää tajuntani kun tähän tulokseen päädyin kauppareissulla. Kaiken lisäksi tämän viikonlopun aikana jouduin vastaamaan kieltävästi, kun vanha herrasmies kysäisi huolestuneena: "Oletteko te siunatussa tilassa?" Olimme kantamassa rautarunkoista sohvaa siskoni edelliseltä kämpältä uuteen, ja kadulta apuun saapunut vanha herra huolehti, josko minun pitäisi olla kantamassa ollenkaan.
En mahtanut itselleni mitään, loukkaannuin hieman. Tämänpä takia olen ollut maharöllistäni entistä itsetietoisempi näiden muutaman päivän aikana.
Tänä viikonloppuna tuli kyllä kunnollinen kuntokuuri. Kyllä kaikkien siskon huonekalujen roudaaminen tuntuu lihaksissa! Tästä huolimatta aion olla reipas tyttö, ja mennä karvapalloni kanssa lenkille iltasella. On se ihana olla vanhempien luona, kun on oma iloinen hännänheiluttaja viemässä ulos.
Siitäkin kuitenkin selvittiin hengissä.
Liikuntaa olen harrastellut erittäin varovaisesti tämän kuukauden aikana. Olen käynyt iltalenkeillä silloin tällöin, jumpannut omaan tahtiin Ylen dvd'n mukaan sekä käynyt uimassa, mutten ole uskaltanut lähteä vielä aamulenkeille. Ajattelin tämän hiihtoloman aka itsenäisen opiskeluviikon aikana kokeilla aamulenkkeilyä ja sen vaikutusta väsymystasoon - jos se vaikuttaa normaalisti eli heräämisenä ja hyväntuulisuuden nostattamisena, niin aloitan toteuttamaan sitä osaa uudenvuoden lupauksestani uudestaan.
Senttejä ei mistään helmikuun aikana ole lähtenyt ja rintani ovat omin lupinensa menneet kasvamaan. Olen D-kupin ämmä, mikä oli räjäyttää tajuntani kun tähän tulokseen päädyin kauppareissulla. Kaiken lisäksi tämän viikonlopun aikana jouduin vastaamaan kieltävästi, kun vanha herrasmies kysäisi huolestuneena: "Oletteko te siunatussa tilassa?" Olimme kantamassa rautarunkoista sohvaa siskoni edelliseltä kämpältä uuteen, ja kadulta apuun saapunut vanha herra huolehti, josko minun pitäisi olla kantamassa ollenkaan.
En mahtanut itselleni mitään, loukkaannuin hieman. Tämänpä takia olen ollut maharöllistäni entistä itsetietoisempi näiden muutaman päivän aikana.
Tänä viikonloppuna tuli kyllä kunnollinen kuntokuuri. Kyllä kaikkien siskon huonekalujen roudaaminen tuntuu lihaksissa! Tästä huolimatta aion olla reipas tyttö, ja mennä karvapalloni kanssa lenkille iltasella. On se ihana olla vanhempien luona, kun on oma iloinen hännänheiluttaja viemässä ulos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)