Jos joku pyytäisi minua arvioimaan kuntotasoni, sanoisin, että se on hyvä. Siitäkin huolimatta, että olen skidistä saakka ollut se, joka muuttuu ensimmäisenä litimärän ravun näköiseksi hikoillessaan. Varsinkin nykyään, kun olen liikkunut säännöllisesti yli puoli vuotta, uskon kuntoni olevan hyvä. Mutta on pari asiaa, joita en lakkaa ihmettelemästä virallisissa kunto-neuvoissa ja oppaissa, jotka neuvovat kuinka kunto kohoaa ja mitä vaikutuksia liikunnalla on.
Vaikuttaako liikunta todella kaikkiin samoin? Tässäpä esimerkkejä.
Maksimisykkeeni ei ole muuttunut, vaan jos vedän äärirajoilla, se huitelee parissasadassa.
Toisekseen, pyöräilykuntoni ei ole muuttunut yhtään. Se vaan ei ole kasvanut, se ei ole muuttunut vuosien varrella mitenkään, olin sitten hyvässä fyysisessä kunnossa tai en. Tätä en jaksa ymmärtää. Samasta syystä olen inhonnut pyöräilyä: minulle jo muutama kilometri on oikeasti todella raskasta liikuntaa. Kuntoon ei ole vaikuttanut juoksuharrastus tai muunkaanlainen rasitus. Pyöräily tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä, rankemmalta kuin mikään muu laji.
Ja minä en edes pyöräile kovaa.
Voiko se olla niin, etteivät "kohota kuntoasi" -oppaatkaan tiedä ihan kaikkea? Mitä jos minulle alakropan rankka treeni yksinkertaisesti on paljon raskaampaa kuin muille? Mitä jos tietynlainen liikunta ei vain sovi minulle: joko minulla on enemmän lyhyen matkan juoksijan lihassoluja tai sitten hapenkulku toimii jotenkin muuten.
Sama ilmiö pätee toisinpäin: silloinkaan kun en treenannut selkälihaksiani, luulen, ne olivat paremmassa kunnossa kuin monilla jumppareilla. Testattu lihaskuntosarjoissa.
Fyysisiä eroavaisuuksia on kaikissa. Voisiko olla tässäkin? Vaikka kuinka jankutetaan että rasittamalla itseään kunto kasvaa, niin... pyöräily on minulle mammuttimainen kysymysmerkki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti