Alamäki.

Nyt tällä tytöllä ei ole mennyt kovinkaan vahvasti viime aikoina. Koko tämän elämäntapaprosessin aikana olen väsynyt niin paljon, että tänään en meinannut päästä sängystä ylös ollenkaan. Pitkin kuukautta ja eritoten viime viikkoina kaverit ovat joutuneet kuuntelemaan valitustani siitä, kuinka kipeäksi tunnen itseni, vaikka minussa ei mikään todellinen pöpö olisikaan oloani ollut huonontamassa. Olen myös näyttänyt kalpealta, minkä vuoksi useamman kerran salikaverini on kieltänyt minua lähtemästä salille mukaan.
Näinpä liikunnan harrastaminen on jäänyt melkein kokonaan nyt yli viikon ajalta - ei edes aamukävelyt ole olleet minulle mahdollisia.

Koko viime viikonloppukin meni nukkuessa.
Kaiken syyksi voisi laittaa koulustressin, mutta toisaalta ei nyt ole ollut sen kiireisempää kuin ennen jouluakaan. Tipattomuuden, herkkulakon, liikunnan lisäyksen ja terveellisen ruokavalion myötähän minun pitäisi tuntea olevani elämäni voimissa eikä tältä voimattomalta tytöltä, joka ei halua sängyn rentouttavasta lämmöstä irtautua hetkeksikään...

Tänä aamuna nousin sängystä lopulta puolen päivän aikoihin, vaikka koulu oli jo alkanut kello yhdeksän... Tämä oli viimeinen tikki tälle väsymysrupeamalle, ja soitto aina yhtä viisaalle äidille sai aikaan valaistumisen - pirhana, ehkäpä minulla on jälleen liian alhainen hemoglobiini! Tähän minulla on ollut aina vähän taipumusta; minun normaalilukemani on 115, kun minimi normaalilla ihmisellä on 125. Edellisellä kerralla mitatessa se taisi olla sen 114, ja nyt se on varmaan lähemmäs sataa. Käyn huomenna vielä terveydenhoitajalla varmistuttamassa asian, jos vain pystyn ajan hänelle varaamaan.

Rautatabletteja kävin jo hankkimassa. Nyt on vähän hassu olo muutenkin, kun kävin kaikessa väsymyksessäni kuitenkin hölkällä. Se tuntui hyvältä idealta, ja nyt onkin hyvä olo - ainakin henkisesti. Ruumis tuntuu vähän heikolta.

Ehkä tämä tästä.