Ei sillä, että einesruoka olisi ollut minulle "ongelma". Eivät ne oikein koskaan ole minulle maistuneet erityisen hyvin, mutta eritoten viime kesänä niitä tuli mussutettua töissä lounaana, kun en kovin usein muistanut kantaa leftovereita eväinä kotoa. Vaikka roiskeläppäpizzoihin liittyy hyviä muistoja lapsuudesta (äidinäidin luona vieraillessa tuli aina perinne, että käytiin kaupasta hakemassa roiskeläppäpizzat, mitkä nautittiin mummolassa koko naisporukan voimin), ei siitäkään huolimatta niitä tule ikävä.
Niinpä tein itseni kanssa henkisen sopimuksen muuttaessani Jyväskylään: en osta enää einesruokaa. Ei, vaikka koulusta tullessa väsyttäisi ja olisi huutava nälkä, ja jääkaappi tervehtisi vain valollaan.
Kun sen oman ruoan tekemiseen ei edes mene niin kauaa! Ja voin olla varma, että ruokaani ei ole tungettu ylimääräisiä säilöntaineita, väriaineita ja muuta E-koodillista höskää.. Ellen aivan väkipakolla ruokaani tunge aineksia, joihin niitä on lisätty.
Oman ruokani tekemällä voin ainakin säädellä sitä kemikaalimäärää helpommin.
Ja kappas! Ruokaan ei kulu niin paljoa rahaa, kuiva-aine kaapissa on aina jotain mussutettavaa ja itsellä on muikea fiilis.
Niin, ja ne hiukset. Ecirasta inspausta saaneena päätin lopettaa hiustenvärjäämiskierteen. Tähän toisaalta vaikutti myös australialaisystäväni visiitti meillä kotona, koska vääjäämättä vastaavanlaisiin visitteihin, joihin ympätään mukaan vanhemmat, kuuluu vanhojen lapsuusvalokuvien plärääminen.
Ja kuinka ollakaan? Sieltä löytyi kuva hymyilevästä ujosta pikkutytöstä, jolla oli blondimmat hiukset kuin mitä minulla on nyt. Ja minun blondiväri on saatu purkista, kuin tuolloin väri oli saatu geeneistä ja auringosta.
Tilannetta kuvaa hyvin aussiystäväni hämmentynyt ilme - hän katsoi hiuksiani ja kuvaa moneen otteeseen, ja päästi ilmoille kysymyksen, jota minä oman pääkoppani sisällä samaan aikaan heittelin:
miksi värjään hiuksiani?
Loputtomat tutkimuksetkin, mitä googlettamalla löytää, kertovat karua kieltä värjäämisen haitoista: hiusten karheus, oman pigmentin poltto sekä mahdollisuus allergioiden lisääntymiseen. Lisäksi internetistä löytyy jatkuvia keskusteluja siitä, saako raskauden aikana edes värjätä hiuksia?
Mitä tämä kertoo teille? Pistetääs vähän happoja ja muuta kivaa mömmöä hiukseen.
Mitä vain kauneuden vuoksi.
Ensimmäinen kuva ei ole se, jota ystäväni tuijotti. Se oli ihkaensimmäiseltä koulupäivältäni, kun taas tässä kuvassa olen ehkä "hitusen" nuorempi. Vieressä kuva minusta viime toukokuulta, värjätyillä hiuksilla. Ja värierohan on .. suunnaton?
Selkeästi näen syyn siihen, miksi pitäisi mennä ostamaan väripurtilo kaupasta,
tai maksaa kampaajalle monta kymppiä...
Tottakai nyt juurikasvu näyttää tummalta. Sellaiselta ikävän maantienharmaalta. Mutta tiedän, että väri tulee muuttumaan, eritoten sitten kun aurinko pääsee vaikuttamaan omaan hiukseeni.
Nyt juurikasvu on ehkä noin kolmen sentin luokkaa, eikä näy normaalisti värjätyn latvan alta - muutama hyöty lyhyestä pörrötukasta. Suunnittelen, että joululomalla juurikasvu on jo sen verran pitkää, että voin käydä kampaajalla ja pyytää leikkaamaan värjätyn osan hiuksesta pois.
Sitten mä oon naturaali, eikä tarvitse enää yrittää selittää tuntemattomille, mikä minun oma hiustenvärini on - olenko luonnollinen blondi vai en, ha?
Lisäksi hiilijalanjälkeni pienenee jälleen. Ei enää pikkuväripurtiloita, veteen päässeitä ammoniakkikemikaaleja hiusvärituotteista minun osuudeltani!
Jos jossain vaiheessa kyllästyn omaan hiusväriini, saatanhan kokeilla luonnonmukaisia värjäyksiä. Kuten hennavärejä, teetä tai jopa sitruunaa.
Mutta nyt odotan vain innolla sitä, miltä omat hiukseni tulevat näyttämään.
Muusta hippiydestäni myöhemmin. Nyt teetä naamaan ja koulutehtävien kimppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti