Hups onnea, ah autuutta

Tämä päivä alkoi kuten eilinenkin, tavallinen työpäivä.
(Ehkä vähän keskimääräistä huonommin. Riitaa, itkun vääntöä työmatkalla, pahaa mieltä ja sappea.)

Päivä jatkuikin kuin tavallinen. Tuijottelin ulos toimiston ikkunasta työjuttuja kirjoitellessani ja toivoin, että päivä menisi vähän nopeammin. Hommaa kyllä riitti, mutta on tosi puuduttavaa olla koko päivä toimistolla käymättä juttukeikoilla. Nyt on pakko; kesälehtikeikat ja huomisen lehden keikat on käyty, mutta ne täytyy kirjoittaa.

Juu-u, työpäivä päättyikin kuin mikä tahansa päivä. Tulin kotiin ja päätin lähteä lenkille. Mieli teki tuulettaa aivoja enemmän kuin juoksuohjelman 30min lenkki antaa myöten.. Päätin hölkätä niin kevyesti kuin voisin jotta syke vastaisi reippaan kävelyn sykettä, juoksuohjelmassa kun on tälle viikolle merkattu 90 minuutin reipas kävely.

Minä juoksin 60 minuuttia.
(Noh, hölkkäsin kevyesti...)

Mutta se on silti ennenkuulumatonta, mieletöntä, ENNÄTYS. En ole koskaan juossut yhtäjaksoisesti niin kauan. Syke oli siinä 130-155 välillä, suurimmaksi osaksi n. 145. Menin tosi hitaasti, jottei syke olisi noussut. Tarkoitus oli jaksaa mahd. kauan. Uskalsin katsoa aikaa vasta 100m päässä kotipihalta lenkiltä tullessa ja meinasin pudottaa silmät päästäni: sykemittari näytti 59:14 minuuttia. Höperöltä taisin näyttää; juoksin kotitalon ympäri kahdesti, jotta mittarissa luki 1:02:11. (Kävelin pari ekaa minsaa lenkillä.)

Kun sanoin että etenin hitaasti, tarkoitin sitä. Lenkin pituus oli noin 6,5km, eli vauhtini oli 6,5km/h. Normaali kävelyvauhti...?

Mutta fiilis lenkin jälkeen. Meinasin pakahtua onnesta, enkä ollut yhtään (liian) väsynyt lenkin jälkeen. Olin niin euforinen, että unohdin tehdä suunnitellut vatsisliikkeet ja menin suoraan suihkuun. Mutta IHAN SAMA, siis, minä hölkkäsin tai hölkyttelin tai kipitin eespäin yhteensä 60 min. En olisi ikinä uskonut tätä.

Nyt jatkan silti nykyisellä juoksuohjelmalla. Olen vain niin tyytyväinen ja.. raukea. Olen ollut ylistressaantunut viime päivät, nukkunut totaalisen surkeasti, mutta nyt olo on sees ja puhdistunut.

PS. Heidin blogi on myös yksi suosikeistani, mikä ihana tyttö hän onkaan. Niin aito ja suloinen. Hänen tämän päivän postaustaan lueskelin töissä ja voi, kun se teki mielen hyväksi ja sai suoraan sanoen uskomaan omaan hyvyyteen. Mieletön tyttö, mieletön sanoma.